Juuri, kun olen melkein saanut hätisteltyä jatkuvat vauva-ajatukset mielestäni, ystävä täräyttää kysymyksen ilmoille toisen ystävän häissä.
Jaahas. Olihan tämä odotettavissa.
Vaihdoimme miehen kanssa vaivihkaa katseita. Emme oikeastaan ole keskenämmekään kesällä puhuneet aiheesta. On helpompaa etäännyttää itsensä vaikeista asioista ja katsoa niitä tavallaan ulkopuolelta.
"Vuoden päästä? Viiden vuoden päästä? Milloin olette ajatelleet, että aika olisi oikea? Sähän olet aina elänytkin niin terveellisesti, että rakenteellisesti raskauteen ei varmasti ole mitään estettä", ystävä, kolmen mutkattomasti maailmaan putkahtaneen lapsen vanhempi, pyörittelee jatkoa kysymyksilleen.
Taas katseet miehen kanssa. Saa tulla vaikka heti, vastaan ja hymyilemme vähän vaivaantuneina. Ja sitten seuraavaan aiheeseen.
Ystävän täysin vilpitön kysymyspatteri oli yllättävän vaikea. Olen kertonut tosi harvalle, että olemme yrittäneet jo sata vuotta (okei, puolitoista) eikä mitään ole tapahtunut. Ja että ilmeisesti just tämä mun terveellisesti ravittu kroppani on syypää raskaudettomuuteen.
Lapsisuunnitelmista udellut ystävä jäi varmaan edelleen siihen käsitykseen, että okei, kohta noillekin putkahtaa jälkikasvua, ja postilaatikosta kolahtaa kutsuja nimiäisiin, varpajaisiin ja ties mille vauvakutsuille.
Jotenkin tuntuu, että mitä rehellisemmin kertoisin yrityksestä, sen suuremmat paineet itselleni asettaisin. (Miehen ajatuksista en edes tiedä, koska hän ei omaehtoisesti puhu aiheesta. Oletan, että lapsettomuus on hänellekin vaikeaa ja oman lapsen kaipuu kova.)
Ja koska kertoisin yritysongelmistamme kaikille, jatkossa todennäköisesti kavereiden ensimmäinen kysymys olisinkin yritysuteluiden sijaan tenttaaminen, onko lasissa kuohuvaa vai mehua ja joko testi on näyttänyt kahta viivaa. Ja sen hokeminen, että kyllä se tulee, kun lopetatte yrittämästä. Lienee tarpeetonta mainita, miten paljon moiset kommentit riipivät.
En jaksa avata kuukausittain toistuvaa pettymystä itseni lisäksi myös muille. Siksi salamyhkäisyys, ympäripyöreät vastaukset ja välttely.
Ensi kuussa alkavat muuten hormonihoidot. Niitä odotan innolla. Jotain mahiksia sentään!
Siihen asti yritän taas tunkea vauvahommat pois mielestä ja fiilistellä kesää.
*****
Kiertopäivistä ei hajuakaan. Ehkä viikon verran aikaa menkkoihin. Jyystetty on, etenkin oletettuina ns. kriittisinä päivinä tai niiden tienoilla. En laske päiviä, mutta tiedostan kyllä koko ajan kierron vaiheet. Yritän olla tiedostamatta.