Hyvää juhannusta, vielä näin viime tinkaan!
Eilen vietimme miehen ja kavereiden kanssa jo perinteeksi muodostunutta kaupunkijuhannusta. Grillailua, hyvää ruokaa, seuraa ja juomaa. Ja kokko kaupunkin sydämessä, veden äärellä.
Oli muuten monimetrisiä leiskoja ihmettelemässä muutama muukin. Oman ikäluokkani lapsettomat pariskunnat tuntuivat kadonneen kokon ympäriltä tyystin. Parituhatpäinen yleisömeri oli sen sijaan täynnä pari-, kolme- ja nelikymppisiä lapsiperheitä ja mahat pystyssä kulkevia tulevia mammoja.
Tietysti. Aivan ihanaa.
Ihan mukavaa oli, ei siinä. Tosin mainittakoon, että perinteinen juhannuksenviettoporukkammekin on kutistunut sitä mukaa, kun porukalle on putkahdellut ipanoita. Lapselliset viettävät nyt omia juhannuskarkeloitaan, joihin eivät lapsettomat sovi.
No, ihan kiva juhannus sinänsä. Ei satanut, lämpimissä vaatteissa tarkeni, oli ihan hauskaa. Mutta jotenkin taas tuntui siltä, että tämä on jo nähty.
Varsinkin, kun joka puolella ympärillä pyöri tiineitä mammoja lastenrattaineen ja pellavapääliutoineen.
On se perkele kumma, ettei meille tunnu sitä yhtäkään tulevan, kun humalassa juhannuskokon äärellä toikkaroivilla ihmisillä oli vanavedessään useampiakin mukuloita. Kiva varmaan niiden lasten myös katsella vanhempiensa pämppäämistä.
Jos meillä olisi lapsi, olisimme voineet käydä juhannuksena maalla tekemässä kukkaseppeleet, käydä puusaunassa, puljata rantavesissä ja karauttaa illaksi kaupungiin kurkistamaan perinteistä juhannuskokkoa. Natustella piknikviltillä istuskellen kesäherkkuja ja ihmetellä ihmispaljoutta, ohi kulkevia koiria, ihmisiä, aallonmurtajalla kraakkuvia lokkeja, laineiden loisketta.
Enkä taatusti olisi se kännivanhempi, joka pilaa lapsensa juhannuksen kolmen promillen humalalla ja huojumalla kännissä laiturilla niin, että lapsi saa pelätä äitinsä lumpsahtamista kunnon kumarassa järveen.
No, tulipahan vain mieleen.
Kaikkien lapsiperheiden keskellä se siis taas valtasi mielen, vauva- ja lapsikateus. Jäin monta kertaa kiinni raskausvatsojen tuijottamisesta.
Olisipa mullakin.
No, nyt haavehtimasta todellisuuteen. Pitäisi leipoa parit kakut sukulaisten synttäreille. Ja lupasin miehelle vetää meidän perinteisen juhannusvisan iltapäivälehdestä.
Saanpahan taas muuta ajateltavaa.
*****
Nyt menossa jokin loppukierron päivä. En tiedä mikä enkä suoraan sanottuna ajatellut laskeakaan. Hitonko väliä. Menkkoihin aikaa ehkä reilu viikko?
En ole tässä kierrossa viitsinyt pitää myöskään oirepäiväkirjaa. Pelkkää toiveajattelua se on ollut tähänkin asti. Katsellaan sitten uudelleen loppukesästä, kun lapsettomuushoidot alkavat. Siihen asti yritän elää normaalia elämää nauttien kesästä, luonnosta, leppeästä tuulesta, rakkaasta miehestäni ja kaikesta hyvästä, mitä elämässä on.